Hämeen Vihreät

Raideliikenne alue- ja paikallistason kehittämiskohteeksi

Kannanotot – 13. huhtikuuta 2008 klo 18.53

Hämeen Vihreät vaatii maakuntaliitoilta ja kuntatoimijoilta sekä muiltakin
puolueilta määrätietoisia toimia liikennestrategioiden uusimiseksi. Hämeen
Vihreiden vuosikokous otti kantaa maakunnan kehittämiseen sunnuntaina
Riihimäellä.

Aiemmat tiepainotteiset liikenne – ja rahoitusstrategiat on muutettava Vanhasen
II hallituksen linjausten mukaisesti raidepainotteisiksi.

Tämä tarkoittaa raiteiden rakentamista Helsingistä Forssan kautta Poriin sekä
Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin. Etelä-Suomen suurten asutuskeskusten
yhdistäminen uudenaikaisten ratojen avulla on ainoa mahdollisuus liikenteen
hiilidioksidipäästöjen todelliseksi vähentämiseksi. Suunnittelu on
käynnistettävä välittömästi ja ratojen tulee olla käytössä viimeistään 2025.

Uudet radat luovat taloudellista vaurautta laajentamalla työssäkäyntialueita ja
sulauttamalla koko Etelä- ja Keski-Suomen yhdeksi elinkeinovyöhykkeeksi.
Suomella ei ole varaa ylläpitää alueellisesti liian eriytynyttä
yhdyskuntarakennetta.

Uuden rakentamisen ohella nykyisiä ratoja tulee käyttää tehokkaammin. Kanta -
ja Päijät-Hämeen yhteyksiä on parannettava. Myöhäisillan vuoroja lisäämällä ja
junien ja linja-autojen yhteistariffeilla luodaan edullista ja toimivaa
liikennettä. Kunnilta edellytetään erityisten matkakeskusten rakentamista ja
asemaverkoston tihentämistä.

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
Log in